Onnistumisista on helppo innostua! Videolla pääset kuulemaan inspiroivia esimerkkejä Hoitokoti Kallionsydämestä, Jukolan palvelutalosta, Vesannon kotihoidosta, asumispalveluyksikkö Herrankukkarosta, Siilinjärven kotihoidosta ja Pohjois-Savon Muistista.
Yhdessä kohti yhteisöohjautuvuutta – onnistumisia vanhustyön arjesta
Miltä näyttää muutos, kun vanhustyön tiimit ottavat ohjat omiin käsiinsä – yhdessä?
Tässä videossa pääset kurkistamaan siihen, millaisia onnistumisia ja oivalluksia on syntynyt Polkuja yhteisöohjautuvuuteen vanhustyössä -hankkeen aikana.
Elokuussa 2023 käynnistynyt hanke on koonnut yhteen 13 pohjoissavolaista vanhustyön tiimiä, jotka ovat lähteneet kehittämään työtään kohti yhteisöohjautuvuutta Savonia-ammattikorkeakoulun ja Savon ammattiopiston työyhteisövalmentajien tuella.
Matka on vaatinut rohkeutta, yhteistyötä ja uudenlaista ajattelua – ja se on tuottanut tuloksia. Tiimit ovat löytäneet keinoja vahvistaa yhteistä suuntaa, luottamusta ja arjen sujuvuutta.
Videolla hankkeessa mukana olleet yksiköt jakavat konkreettisia kokemuksiaan ja pieniä suuria onnistumisiaan: miten tiimityö on kehittynyt, millaisia toimintatapoja on uudistettu ja mitä hyötyä yhteisöohjautuvuudesta on ollut arjen asiakastyössä.
Tämä on vasta alkua. Keväällä 2025 on julkaistu tämä kaikille avoin digiopas, joka kokoaa yhteen hankkeen opit, kokemukset ja käytännöt – tueksi ja inspiraatioksi muillekin työyhteisöille.
Tervetuloa mukaan poluille yhteisöohjautuvuuteen!
Polkuja yhteisöohjautuvuuteen vanhustyössä -hankkeen idea syntyi vuosina 2020-2022 toimineen Vetovoimainen vanhustyö -hankkeen aikana. Hankkeen loppupuolella silloinen Vetovoimainen vanhustyö -hankkeen tiimi alkoi valmistautua jatkohankkeeseen, jonka kantavaksi teemaksi tuli yhteisöohjautuvuus vanhustyössä.
Yhteisöohjautuvuus tiivistettynä – yhdessä kohti sujuvampaa ja vaikuttavampaa työtä
Yhteisöohjautuvuus on tapa järjestää ja ohjata työtä yhdessä – ei yksin. Se tarkoittaa, että työyhteisön jäsenet osallistuvat aktiivisesti työn suunnitteluun, päätöksentekoon ja kehittämiseen. Tällainen toimintatapa perustuu luottamukseen, avoimuuteen ja siihen, että jokaisella on mahdollisuus vaikuttaa yhteisiin asioihin roolista riippumatta.
Toisin kuin itseohjautuvuus, joka korostaa yksilön itsensä johtamista, yhteisöohjautuvuus rakentuu yhdessä sovituista pelisäännöistä, demokraattisista rakenteista ja vertaispohjaisista käytännöistä. Se tuo arkeen yhteistä suuntaa ja selkeyttää yhteistyötä.
Tavoitteena on estää siiloutuminen, yksin puurtaminen ja ristiriitaiset toimintatavat. Sen sijaan rakennetaan yhteinen ymmärrys ja yhteensovitettu tapa toimia, jossa kaikkien osaaminen pääsee esiin – ja jossa päätökset tehdään yhdessä parhaaksi katsotulla tavalla.
Yhteisöohjautuvuus ei tapahdu itsestään – se vaatii yhteistä harjoittelua ja jatkuvaa arviointia. Mutta se kannattaa: lopputuloksena on vahvempi tiimi, sujuvampi työarki ja merkityksellisempi työ kaikille.
Lue lisää artikkelista Yhteisöohjautuvuus – mitä se on ja miksi siitä puhutaan yhä enemmän?
Alla 6.6.2025 nauhoitettu Polkuja yhteisöohjautuvuuteen vanhustyössä -hankkeen webinaari, jossa Opas poluille yhteisöohjautuvuuteen -virallisesti julkistettiin.
