Yhteisöohjautuvuus – mitä se on ja miksi siitä puhutaan yhä enemmän?

Kirjoittanut Tytti Mönkkönen, viestintäasiantuntija ja kv-koordinaattori

Yhteisöohjautuvuus on käsite, joka nousee yhä useammin esiin työelämäkeskusteluissa, erityisesti organisaatioiden kehittämisessä ja työn mielekkyyden lisäämisessä. Mutta mitä yhteisöohjautuvuus oikeastaan tarkoittaa, ja miksi se on ajankohtainen erityisesti Suomen sosiaali- ja terveysalalla?

Mitä yhteisöohjautuvuus tarkoittaa?

Yhteisöohjautuvuus viittaa tapaan toimia ja tehdä työtä niin, että vastuu ei ole pelkästään yksilöllä tai esihenkilöllä, vaan jaettu koko työyhteisön kesken. Työtä suunnitellaan, toteutetaan ja kehitetään yhdessä – tiimissä, jossa jokainen jäsen tuo esiin osaamistaan ja osallistuu päätöksentekoon. Johtaminen ei katoa, mutta sen rooli muuttuu: se ei ole enää käskyjen antamista ylhäältä päin, vaan enemmänkin tukemista, valmentamista ja mahdollistamista.

Miksi tästä puhutaan juuri nyt?

Työelämä muuttuu nopeasti. Työntekijöiltä vaaditaan joustavuutta, itseohjautuvuutta ja kykyä reagoida nopeasti muuttuviin tilanteisiin. Samalla perinteiset hierarkkiset rakenteet voivat hidastaa kehitystä ja aiheuttaa turhautumista.

Yhteisöohjautuvuus tarjoaa mallin, jossa työntekijät voivat vaikuttaa omaan työhönsä enemmän, ja jossa luottamus, läpinäkyvyys ja yhteinen vastuu ovat keskiössä. Se tuo mukanaan myös uusia odotuksia: jokaisen panos on tärkeä, mutta se vaatii myös kykyä kommunikoida, tehdä yhteistyötä ja kantaa vastuuta.

Kansainväliset tutkimustrendit: kompleksisuus, jaettu johtajuus ja yhteisöllinen oppiminen

Kansainvälisessä tutkimuksessa yhteisöohjautuvuutta lähestytään monialaisesti. Erityisesti esiin nousevat kolme painopistettä:

1. Kompleksiset organisaatiot ja itseorganisoituminen: Esimerkiksi systeemiteoreettinen lähestymistapa tarkastelee organisaatioita elävänä, jatkuvasti muuttuvana kokonaisuutena. Itseohjautuvuus nähdään keinona vastata monimutkaisten palvelujärjestelmien haasteisiin.
2. Jaettu ja valmentava johtajuus: Tutkimuksissa korostuu, että yhteisöohjautuvuuden onnistuminen edellyttää uudenlaista johtajuutta – ei pelkästään esihenkilöiltä, vaan myös vertaisilta. Johtajuus nähdään toimintana, joka voi siirtyä tilanteesta toiseen ja henkilöltä toiselle.
3. Yhteisöllinen oppiminen ja reflektiiviset käytännöt: Korostetaan, että yhteisöohjautuvuus vaatii jatkuvaa oppimista, kokeilukulttuuria ja kykyä reflektoida omaa ja yhteistä toimintaa. Esimerkiksi narratiiviset menetelmät ja tiimipohjainen arviointi ovat yleistyneet.

Näitä trendejä tutkitaan muun muassa koulutuksen, terveydenhuollon, teknologia-alan ja julkisten palvelujen konteksteissa. Suomessakin nämä ilmiöt ovat yhä tutumpia, mutta tarvitaan lisää käytännön malleja ja soveltavaa tutkimusta erityisesti niihin arjen ympäristöihin, joissa yhteisöohjautuvuus ei vielä ole vakiintunut toimintamalli.

Mitä tämä tarkoittaa sosiaali- ja terveysalalle?

Sosiaali- ja terveysalalla työ on usein monimutkaista, kuormittavaa ja tilanteet muuttuvat nopeasti. Alan työntekijät ovat ammattitaitoisia, mutta kokevat usein, että heillä ei ole riittävästi vaikutusmahdollisuuksia omaan työhönsä.

Yhteisöohjautuvuuden malli voi tuoda tähän muutosta. Kun hoitajat, ohjaajat tai sosiaalityöntekijät pääsevät suunnittelemaan työtään yhdessä ja osallistumaan päätöksentekoon, syntyy usein parempia ratkaisuja – sekä asiakkaiden että työntekijöiden näkökulmasta. Samalla työn mielekkyys kasvaa.

Esimerkiksi Hollannissa kehitetty Buurtzorg-malli on ollut yksi tunnetuimmista yhteisöohjautuvuuden esimerkeistä kotihoidossa. Siinä pienet hoivatiimit vastaavat itse oman työnsä organisoinnista. Tulokset ovat olleet vaikuttavia: työtyytyväisyys on kasvanut, sairauspoissaolot vähentyneet ja asiakastyytyväisyys parantunut.

Miksi Polkuja yhteisöohjautuvuuteen -opas on tärkeä työkalu?

Yhteisöohjautuvuudesta on helppo innostua teoriassa, mutta käytännössä muutos vaatii suunnitelmallisuutta, aikaa ja tukea. Tässä kohtaa Polkuja yhteisöohjautuvuuteen -opas tulee tärkeäksi apuvälineeksi.

Opas kokoaa yhteen kokemuksia, kokeiluja ja kehittämistyötä, jota on tehty suomalaisessa vanhustyössä. Se tarjoaa konkreettisia esimerkkejä ja työkaluja, jotka auttavat työyhteisöjä rakentamaan omaa polkuaan yhteisöohjautuvuuteen. Samalla se rohkaisee keskusteluun, yhteiseen arviointiin ja kokeiluihin – juuri niihin elementteihin, jotka ovat kansainvälisestikin tunnistettu yhteisöohjautuvuuden ytimeksi.

Opas ei tarjoa valmista mallia, vaan kutsuu työyhteisöt tutkimaan omaa toimintaympäristöään ja rakentamaan ratkaisuja yhdessä. Juuri siksi se voi olla merkittävä askel kohti inhimillisempää, vastuullisempaa ja kestävää työelämää – niin sote-alalla kuin muuallakin.

Tämä teksti on syntynyt yhteisöohjautuvuuteen liittyvän tutkimuksen äärellä sekä kansainvälisten ja kansallisten kontaktien kanssa käydyistä mielenkiintoisista keskusteluista.